Amalian päiväkirja; Kiirettä on pitänyt

"25. helmikuuta, perjantaina Kukkakylässä. 

Rakas päiväkirja, kiirettä on ollut viime aikoina. 

Lapset ovat harjoitelleet neiti Snellmanin johdolla näytelmää, ja olen ollut siinä lapsia kannustamassa. Näytelmä esitetään tohtori Frans Wallinin talossa kuun vaihteessa, kun on heidän tyttärensä Reginan syntymäpäivä. 

Hiukan kommelluksia on sattunut harjoituksissa; Tim kompastui ja näytelmän vesisaavi kaatui ja lattialla olleet matot kastuivat. Tom hukkasi näytelmässä käytetyn aitan avaimen ja emme ole päässeet aittaan vähään aikaan hakemaan sieltä tarpeitamme. 

Emmalla on sujunut näytelmän laulun harjoitukset hyvin, mutta hän ei haluaisi pukea näytelmän asua ylleen, joka on raskas pitkä samettimekko, jossa on isot puhvihihat. Emma sanoo, että hihat estävät häntä liikuttamasta käsiä ja käsivarret mekossa sojottavat hassusti sivuille päin isojen puhvien takia. Mekossa on myös hankalaa kääntyä, koska siinä on laahus. Neiti Snellman sanoi, että sitä mekkoa on aina ennenkin käytetty tässä näytelmässä, eikä muuta mekkoa ole nyt tilalle. Lupasin ommella mekkoa vähän paremmin istuvaksi ja olen sitä nyt tehnyt jo kolmena päivänä. Emme pääse hakemaan aitasta pitsikangasta, jota olisin käyttänyt mekon miehustaan ja joudun keksimään siihen nyt jotain muuta. 

Sitten sattui vielä niin, että neiti Snellman sairastui ja hänen oli jäätävä kotiin lepäämään. Olemme harjoitelleet näytelmää minun ja pastorin rouvan Eveliina Liljeroosin avustuksella. Lapset ovat kyllä innoissaan siitä ja sehän on pääasia. 

Viime viikolla ompeluseurassa koin sellaista kummaa, että kun astuin sisään rouva Brodén taloon, minua tuijotettiin siellä pitkään. Kaikki ompeluseuran naiset tuijottivat minua herkeämättä, mutta eivät sanoneet mitään. Joku heistä vähän hymyilikin salaperäisesti. 

- 'Onko teillä jotakin asiaa minulle?' - kysyin naisilta.

- 'Oletteko rouva Armas nähneet sekatavarakaupan ikkunassa jotain mielenkiintoista?' - kysyi kanttorin rouva Gunilla Wuorela.

- 'En ole, sehän on uusi kauppa, en ole siellä vielä käynytkään. Sehän on Omenakadulla, vai kuinka?' - vastasin.

- 'Kyllä vain, käykääpä katsomassa sitä erinomaista herra Huuskon sekatavarakauppaa, jossa myydään kaikenlaista tarpeellista.' - vastasi rouva Wuorela ja hymyili arvoituksellisesti.

- No mahtaapa olla jännä kauppa, kun kaikki olivat niin suut messingillä ja silmät vilkkuen puhuivat siitä, ajattelin silloin. Vielä kotiin lähtiessäni Eveliina Liljeroosin sisar, neiti Maveliina Siniluoto, muistutti minua käymään uudessa  sekatavarakaupassa. Kävelin sitten saman tien Omenakadun kautta kotiin. 

Herra Huuskon sekatavarakauppa näkyi olevan keltaisessa puutalossa, ja sen ovi avautuu kadulta suoraan kauppaan parin portaan jälkeen. Ruutuikkunasta oli tehty näyteikkuna, jossa oli näytillä kirjailtuja nenäliinoja, hansikkaita, päivänvarjoja, jotain miesten työkaluja ja tulitikkuja. Sitten huomasin näyteikkunassa jotain, minkä vuoksi sydämeni hypähti kurkkuun asti. Pienessä pystytelineessä oli esillä kirja nimeltään 'Rouva Riipisen viisaudenhammas'. Kirjailijan nimenä oli kannessa Amalia Armas! Minun kirjani siinä komeili ja oikealla nimelläni! Sanoin silloin marraskuussa painotalo 'William Wicerzius ja Poika'- omistajalle, että käytettäisiin kirjailijan salanimenä Herra Harmaja! Nyt kaikki tietävät että kirjoitin tuon kirjan! En tiennyt mitä ajatella siitä ja kiiruhdin pian kotiin. 

Henrik on vain mielissään, että hänen vaimonsa on nyt oikea kirjailija. Häntä oli taputeltu selkään tästä asiasta porvarien killassa juuri tänään ja kehuttu minua 'eteväksi rouvaksi'. Olin varmaankin silmät pyöreinä, kun ajattelin, kuinka moni jo tiesi tästä asiasta. Henrik sanoi, että kartanon rouva Gertrud Granholm tuli häntä vastaan kahden tyttärensä kanssa ja hän lähetti minulle terveisiä, että hän järjestää minua varten pienet kutsut kirjan kunniaksi. 

Kaikki tapahtuu nyt liian nopeasti! Juuri tätä hössötystä en halunnut, siksi ehdotin kirjailijan nimeksi salanimeä. Halusin vain kirjoittaa kirjan, mutta en halunnut saada huomiota itselleni. Onneksi kukaan ei ole vielä arvostellut kirjaa. Sekin vielä on edessä, kun ihmiset lukevat sen! Tulevatko he arvostelemaan sitä tänne meidän kotiin saakka?! Ja mitä ihmiset ajattelevat siitä, että nainen on kirjoittanut kirjan? Minua ihan huimaa tämä kaikki."

Amalia

Leena lähti ja Ulla tuli

"29. joulukuuta 1852 ~ Rakas Päiväkirja, me menetimme Leenan. Leena tuli juuri ennen kartanon joulujuhlaa sanomaan meille, että hänen täytyy lopettaa piian työt meillä ja lähteä auttamaan äitiään Pyykki-Iitaa pyykinpesussa, koska äidillä oli selkä kovin kipeä. Kyllä me sen ymmärsimme, mutta meille tuli ikävä Leenan iloista ja ahkeraa seuraa. Lapset huolestuivat, että millainen seuraava piika olisi, sillä Leena ei koskaan komentanut heitä.

Kartanon joulujuhlassa puhuin tästä Anna Wallinin ja muutaman muun rouvan kanssa. Anna Wallin sanoi, että hän tietää yhden vapaan neidin, jonka työt loppuivat juuri leskirouvan luona, joka muutti veljensä luo asumaan. Anna Wallin korosti, ettei tätä nuorta naista saa nimittää piiaksi, sillä hän on sisäkkö, nimeltään Ulla Ulpukka Lempäälä. Ulla-neiti on käynyt Koskikylän sisäkkökoulun, mistä valmistuu vain parhaita sisäkköjä. Hän valmistaa kuulemma hyvää ruokaa ja viikkaa lakanat viivasuorasti sänkyyn. Hän ei tee ulkotöitä, mutta sisätiloissa hän tekee kaiken mitä käsketään ja valvoo myös lapsia. Puhuin Ulla-neidistä Henrikin kanssa ja päätimme kutsua hänet kuulusteluun. Ehdotin, että laittaisimme hänet näyttämään taitojaan vaikka huoneen järjestelyssä. Niin sitten teimme juhlan jälkeen. 

Henrikin veli Kaarlekin oli mukana kartanon joulujuhlassa ja rouva Brodé esitteli hänelle kolme kaunista vapaata neitiä. Kaarle oli pukeutunut hyvin ja hän näytti melkein yhtä komealta kuin Henrik. Neidit vähän ujostelivat häntä, mutta he neljä jutustelivat keskenään hyvän tovin ja joivat pienessä pyöreässä pöydässä kartanon kuuluisaa mausteista glögiä. Jälkeenpäin kysyimme Kaarlelta juhlatunnelmista. Hän hymyili hiukan ja sanoi: 'Mukavia ihmisiä siellä juhlassa oli, ehkä käyn myös ensi vuonna.' Ajattelin, että ehkä neidit eivät ole enää ensi vuonna vapaita neitejä, mutta en nyt sanonut tällä kertaa mitään.

Ulla-neiti suoriutui hyvin tehtävistä ensimmäisenä päivänä ja palkkasimme hänet meille. Hän on ryhdikäs ja asiallinen piika sisäkkö, taitava toimissaan. Hän sanoi kysymättä, millaista palkkaa hänelle pitää maksaa ja hän ompelee itse omat esiliinansa, joita hänellä kuulemma on seitsemän, jokaiselle viikonpäivälle puhdas esiliina. "

Amalia

Ulla-neiti, kokenut sisäkkö, esittelee taitojaan.

Kouluttautunut palvelija, jolla on 7 esiliinaa.

Historiaa: Palvelijoiden työvaatteet ovat olleet joinakin historiallisina aikoina sinisiä, koska sininen kankaan värjäys oli silloin halvempaa kuin muun väriset värjäykset. 

Joulun valmistelua Kukkakylässä

Amalia ja Henrik Armas Kukkakylästä ovat yhdessä koristaneet kuusen, vaihtaneet joulumaton lattialle ja paketoineet lahjat. Lahjapaperit he säästivät viime jouluna siistiin pinoon kaappiin, uudelleen käytettäväksi tänä jouluna. Kaakeliuuni sai oman kranssin, jossa on rusetti, kello ja käpyjä. Lattiakin on lakaistu puhtaaksi.

Sali on nyt putsplank ja odottaa joulua.

Amalia vilkaisi työn päätteeksi salin peiliin ja sanoi:

- Ääh, taas on tullut näppy nenänpäähän. Niin aina, kun syön suklaatia!

Henrik vastasi siihen:

- Sinun pitää syödä enemmän herkkuja, niin nenä tottuu.

- Älä hassuttele, miten voin lähteä kartanon joulujuhlaan näppy nenässä !? - tuskaili Amalia.

- Kyllä se saunassa tervasaippualla lähtee. - lohdutteli Henrik.

- Ja sitten tuoksun tervalta! Siinäpä naisellinen tuoksu. Varmasti Anna Wallin nyrpistäisi nenäänsä.

- No hinkkaa sitten juuriharjalla, ihan varmasti nenästä näppy lähtee. - viisasteli Henrik.

- Ei sinusta ole nyt apua tähän.. menen lämmittämään sitä saunaa. - vastasi Amalia ja lähti kannat kopisten ulos salista ja kohti takapihaa saunan lämmitykseen.

Voihan näppy sentään!

Willa Helmessäkin on laitettu lisää joulukoristeita.

Parveke sai kiiltävän punaisen köynnöksen ja käpykranssin.

Willan eteisessä odottaa kaksi joulupakettia...
mutta kenelle ?

Kranssit: 1990-luvulta säästetty.  Punainen köynnös: parin vuoden takaa.

Muodin uudet tuulet puhaltavat Kukkakylässä

"Ruusulassa 29. marraskuuta 1852

Rakas Päiväkirja, tulimme juuri Henrikin kanssa vaatturi herra Kalevi Kottonin luota ja kokeilimme heti kotona uudistettuja pukujamme. Kukkakylään on tullut uusia muodin tuulia Pariisista ja olemme nyt ensimmäisiä Kukkakylässä, joille vaatturi muodisti vanhat puvut uuden muodin mukaisiksi. Vaatturi sanoi, että olemme 'muodin edelläkävijöitä'. Hassua ajatellakin ! Varmasti muutkin kyläläiset pian innostuvat uudesta muodista. Ainakin tohtorin rouva Anna Wallin tahtoo kokeilla uutta muotia, se on ihan varmaa. 

Amalian ja Henrikin uudistetut asut.

Nyt on muotia, että kaulukset ovat sekä miesten että naisten vaatteissa alaspäin, eikä pystyssä kuten ennen. Helmat naisten mekoissa ovat uuden muodin mukaan lyhyemmät ja myös miesten housujen lahkeet kuuluvat olla lyhyempiä kuin ennen. Miesten ei sovi pitää takkeja enää auki, vaan ne pidetään kiinni vartalonmyötäisesti. Miesten hattujen kuuluu olla vähän kallellaan päässä, tosin Henrik on aina pitänyt hattua niin. 

Naisten mekkoihin kuuluu muodin mukaisesti rusetti uumalle taakse ja pitkien alushousujen pitsilahkeet kuuluvat vähän vilkkua mekon alta. Se kyllä vähän minua ujostuttaa, mutta Henrik pitää siitä muodista. Essut eivät enää kuulu aikuisten naisten mekkoihin muuta kuin palvelijoilla, mutta lapsilla ne ovat vielä muodissa ja ne ovat myös käytännölliset, sillä ei tarvitse koko mekkoa vaihtaa jos essu likaantuu. 

Henrik sanoi, että näytän nuoremmalta uudessa kuosissa. Sehän on mukavaa, että vaatteilla voi nuortua! Lapset sanoivat, että olen kuin uusi äiti ja Tom sanoi, että on kivaa, kun äidin kasvot näkyvät nyt paremmin. Mielestäni myös Henrik näyttää nuoremmalta uudessa muodissa.

Näillä muodikkailla puvuilla menemme kartanon joulujuhlaan, joka järjestetään joka vuosi. Ehkä saamme houkuteltua myös Henrikin veljen Kaarlen sinne, mutta toivottavasti hän ei tule sinne saappaissa, jotka hänellä on aina jalassa. Olen vihjannut rouva Brodélle, että nyt olisi hyvä tilaisuus esitellä Kaarlelle joitakin vapaita neitokaisia. Hän tuntee ainakin kolme nuorta ehdokasta hyvistä perheistä. 

Nyt täytyy mennä korjaamaan Emman mekkoa, joka repesi mäenlaskussa. Kirkkomäessä oli paljon lapsia ja sattuuhan sitä pieniä vahinkoja kun on hauskaa leikkiä. Leena odottaa jo kovasti joulua, koska lupasin hänelle joululisää palkkaan. Hän on ollut ahkera ja hyväntuulinen piika. Me kaikki pidämme hänestä kovasti. Leena on myös rehellinen, hänellä meni vahingossa pölyjä pyyhkiessä maljakko rikki, mutta hän tuli siitä heti sanomaan. Toivottavasti saamme pitää hänet meillä apuna vielä ainakin tämän talven, tai kauemminkin."

Amalia Serafiina Antintytär Armas

Amalian uusittu mekko takaa.

Amalian kirja ja uusia kalusteita

 "Rakas Päiväkirjani, vihdoin sain kirjani valmiiksi! Kirjani nimeksi tuli 'Rouva Riipisen viisaudenhammas'. Se on romanttinen komedia hassuine sattumuksineen. Vein sen pastori Liljeroosille luettavaksi ja hän korjaili siitä muutamia kirjoitusvirheitä. Sitten me lähetimme sen Lehmuskylään kustantajalle, painotaloon nimeltään 'William Wicerzius ja Poika'. Nyt odotan jännityksellä, hyväksytäänkö se painettavaksi. Jos sitä ei hyväksytä tänne kotimaahan, niin sitten yritämme sitä englannin kielisenä ulkomaille. Ainakin Henrik pitää siitä ja hän luki sen kahteen kertaan. Minulla ihan vatsaa kipristää, kun mietin tätä kaikkea! En saanut yöllä untakaan ja kulutin osan yöstä vaihtamalla ruokasalin maton saliin ja päinvastoin. Sitten keitin vielä teetä ja istuin yksin ruokasalissa, kuulin vain kun pöllö huhuili jossain. 

Käytin kirjassani salanimeä 'Herra Harmaja' sillä naisen kirjoittamaa kirjaa pidettäisiin niin suurena uutisena, etten halua sitä hössötystä nyt tässä vaiheessa. Kukkakylässä asiasta tietää vain Henrikin veli, kalastaja Kaarle Armas, eikä hän puhu eikä pukahda siitä kenellekään. Ajattelin pitää Kaarlelle hyvät pidot, jos kirja julkaistaan, sillä hän on kannustanut minua sen kirjoittamisessa. Kaarlen olisi hyvä tavata vapaita neitejä ja pidot olisivat sopiva tilaisuus siihen. Rouva Brodé tuntee varmasti muutamia neitejä, joita voisi esitellä Kaarlelle."

Amalia

Amalia vaihtoi salin maton tähän ruokasaliin. He ostivat myös uusia mahonkituoleja 4 kpl lisää.

Ruokasalin matto sopii saliin, sen kuviot erottuvat paremmin vaaleasta lattiasta
ja siinä on samoja sävyjä kuin gobeliinissa.

Willan eteishallin uusi kaappi. Kaappi ei ole vino, vaikka kuvassa siltä näyttää.
Kaapin päällä on herrain hattu. En ole päättänyt, kumpi matto sopii paremmin.

Willa Helmi sai mahonkisen peilikaapin ja sitä myöten entisestä työhuoneesta tulikin eteishalli, jossa voi pukea takin päälle, tai istahtaa valoisaan erkkeriin lukemaan päivän lehdet. Eteishalli on epätavallisesti toisessa kerroksessa, sillä tähän huoneeseen keittiö ei olisi mahtunut ylös ja alas vievien portaiden takia. Kun tullaan sisälle Willan etuovesta, ovi avautuu ensin ruokasaliin, siitä kuljetaan pikkukeittiön kautta portaat ylös ja päästään tähän halliin. Ei ehkä kovin käytännöllistä ulkokenkien kannalta, mutta nehän voi riisua jalasta jo ruokasalissa. Ehkä Willan tulevat asukkaat kestävät sen. Pähkinänväriset neljä tuolia siirtyivät pysyvästi tähän halliin Ruusulasta, joka sai uudet mahonkituolit ruokasaliin. 

Hallin sisustus on vielä kesken, kuten kaikissa muissakin huoneissa molemmissa taloissa on sisustus vielä kesken. Valokuvat ovat taas epätarkkoja, valitettavasti. Tämä kamera ei ota tarkkapiirteisiä kuvia, jos luonnonvalo  ei ole riittävä. Tänään on pilvinen päivä, mutta lumi valaisee kivasti maisemia ulkona.

Hyvää viikonloppua ! 📕

Salin lattia

 "Elokuussa 1852, Rakas Päiväkirja"

"Olemme syöneet tänä kesänä paljon kalaa, sillä mieheni veli Kaarle on käyttänyt lapsia kalastamassa ja uimassa aina kun hän vain on ehtinyt ja sää on sallinut. Henrikillä on ollut koko kesän töitä merillä, eikä hän ole käynyt kotona kuin kaksi kertaa viikonlopun yli. Merimiehet olivat kapinoineet heinäkuussa, vaatineet enemmän palkkaa ja Henrikin oli soviteltava näitäkin asioita muun työn ohessa. 

Kun lapset ovat olleet uimassa Kaarlen kanssa, olen ehtinyt sillä välin kirjoittaa kirjaani jo aika pitkälle. Vielä puuttuu viimeinen luku ja kirjan nimi, joka on ehkä vaikein keksiä. 

Pyykki-Iitan vanhin tytär Leena on ollut minulla piikomassa silloin tällöin. Hän ei puhele paljoa, mutta hänellä on ahkera ote työhön ja hyvin on meillä sujunut kaikki nämä viikot. Lapset pitävät hänestä paljon, he sanovat, että Leena on kiltein ihminen maan päällä. Leena ei komenna lapsia, vaan on itsekin vähän leikkisä heidän kanssaan, nuori kun on vielä. Leena niiaa aina iloisena kaksi kertaa, kun maksan hänelle palkan. Hän säästää rahaa, mutta ei halua kertoa, mihin tarkoitukseen.

Palkkasin puuseppä Birger Hammarin apupojat Konstan ja Aapelin tekemään meille saliin uuden lattian. He myöhästelivät aamuisin silloin tällöin ja pitivät pitkiä taukoja istuen pihalla penkillä. Katsoin kerran ikkunasta, kun he vain paistettelivat päivää penkillä ja pureskelivat heinänkorsia. Huutelin heille ikkunasta, että joko nyt jatkaisivat töitä. 

- Kyllä rouva, he vastasivat, mutta eivät liikahtaneetkaan penkiltä.

Huutelin toisen kerran ja taas sama vastaus, mutta ei mitään liikettä tapahtunut. 

Sanoin heille viimein, että vähennän palkasta, jos taukoja on liian paljon. Sitten he katsahtivat toisiinsa, nousivat penkiltä ja laahustivat takaisin saliin naulaamaan lautoja lattiaan. Kaiken aikaa he puhuivat keskenään joistakin neideistä, kuinka jotkut neidit kylällä olivat milloin mistäkin syystä tirskuneet heidän jutuilleen. Konsta ja Aapeli taisivat sahata lautoja välillä liian lyhyiksi, mitähän Henrik mahtaa siitä sanoa. Lyhyemmät laudat he naulasivat peräseinän viereen, ehkä ajatellen, etten huomaisi sitä. En sanonut siitä mitään, koska olisin joutunut sitten tilaamaan puusepältä uusia lautoja. Henrik saa tehdä puusepälle valituksen, jos hänelle ei kelpaa tuo lattia tuollaisena. Enpä enää ihmettele, miksi puuseppä Hammar on aina niin hermostunut Konstaan ja Aapeliin, mutta apupojat eivät siitä enää paljon hätkähdä, ovat jo liikaakin tottuneet puusepän huutamiseen.

Lattia tuli viimein valmiiksi, mutta siitä puuttuu vielä jalkalistat. Ehkä Henrik laittaa ne sitten, kun hän tulee kotiin."

Amalia 

Salin lattia on tehty kahvitikuista ja lakattu kerran.

Kahvitikut on teipattu ensin pahvin päälle, sitten pahvi on nostettu taloon.

Kahvitikut ja askartelulakka : Prisma

Herttuattaren peili

 "Huhtikuun 16. päivä 1852, Rakas Päiväkirja, mitä puhuttiin ompeluseurassa, jää ompeluseuraan."

"Herttuatar Linda von Rosenberg tuli eräänä päivänä ompeluseuraan yhdessä palvelusneitinsä kanssa, joka kantoi laatikkoa mukanaan. Punatukkainen palvelusneiti niiasi meille, tyhjensi laatikon sisällön siististi pöydälle liinan päälle ja meni sitten eteisaulaan odottamaan herttuatarta. 

Herttuatar sanoi meille: 'Sallittehan, että tarjoan teille näitä aarteita lahjoiksi. Voitte itse kukin valita, mikä teitä enimmin miellyttää'.

Me kaikki rouvat olimme ihan hiljaa ja katsoimme vuoroin toisiamme ja vuoroin herttuatarta. 

Vilkaisin nopeasti pöydällä olevia esineitä ja sanoin: 'Emmehän toki voi ottaa noin arvokkaita lahjoja vastaan, tarvitsette niitä varmaan itsekin'.

Herttuatar tuhahti ja sanoi: 'Emme tarvitse, uskokaa vain. Miehenikin haluaa päästä niistä pian eroon'.

Rouva Brodé yhtyi keskusteluun ja kysyi: 'Miksi ihmeessä?'

Herttuatar mietti hetken ja vastasi: 'Ne ovat kosijoideni lahjoja, jotka sain ennen kuin tapasin nykyisen mieheni. Mutta älkää kertoko siitä eteenpäin, varsinkaan postikonttorin rouva Junnolle.'

'Ahaa', 'Hmm', 'Vain niin..', rouvat nyökyttelivät ja katselivat alaspäin omiin ompeluksiinsa.

Herttuatar lisäsi: 'Eräänä päivänä olin näkevinäni kiharatukkaisen kosijani kasvot tuossa peilissä. Arvaattehan, että kovasti sitä säikähdin'.

Rouva Brodé: 'Kyllä varmasti säikähditte, rouva Rosenberg, mutta ehkä se oli vain kuvitelmaa?'

Pastorin vaimo Eveliina Liljeroos lisäsi: 'Kummituksia ei ole olemassa, ehkä olitte vain väsynyt, tai jokin muu heijastuma oli kyseessä?'

Tohtorin vaimo Anna Wallin kysyi: 'Uskotte Jeesukseen, mutta ette usko kummituksiin, rouva Liljeroos?'

Rouva Liljeroos: 'Se on eri asia, hyvä rouva. Tulkaa käymään kirkossa koko perheen voimin, rouva Wallin. Syy selviää, kun mieheni puhuu siellä sunnuntaina'.

Anna Wallin sanoi meille kaikille: 'Pyykki-Iita uskoo kummituksiin ja ennustaa korteistakin. Hän oli nähnyt saunan takana tonttujakin ja ..'.

Rouva Brodé keskeytti Anna Wallinin puheen ja sanoi meille kaikille: 'Jospa emme nyt eksyisi aiheesta, haluaako joku herttuattaren arvokkaita lahjoja vastaanottaa?'

Me kaikki nousimme katsomaan lähemmin pöydän antimia. Pöydälle oli levitetty erilaisia koruja ja hopeinen korurasia, valkoiset silkkihansikkaat, kaksi kukkamaljakkoa; keltainen ja roosan värinen, soittorasia, kultaiset kermakko ja sokerikko, kultainen peili, pitsinen pöytäliina, rasiallinen puhtaita kirjailtuja nenäliinoja, sulkakynä ja punainen viuhka. 

Rouva Eveliina Liljeroos halusi ottaa pappilaan kultaisen kermakon ja sokerikon. Anna Wallin valitsi molemmat kukkamaljakot ja joku vähän hymähti siitä. Muutkin hienot esineet kelpasivat ompeluseuran rouville hyvin pian ja kaikkien silmät loistivat ilosta. He kiittelivät herttuatarta monin sanoin ja herttuatar vain hymyili.

Ainoastaan kultaista peiliä ei kukaan huolinut, ehkä sen tarinan vuoksi. Niin olin arvellutkin ja tarjouduin ottamaan peilin meidän saliin. Tiedän, että Henrik ei usko kummituksiin, enkä siksi pelkää niitä minäkään. Ja miksipä herttuattaren entinen kosija meille näyttäytyisi. Arvelen, että kiharatukkainen kosija oli ehkä hiukan herttuattaren mieleen ja siksi hän kuvitteli näkevänsä kosijan kasvot peilissä."

Amalia

peili: Huuto.net 

Gobeliini kulkukauppiaalta

 "Ruusulan talo, 9. maaliskuuta 1852"

"Rakas Päiväkirja, kevät on tulossa, päivät pitenevät. Kissat mouruavat jo, varsinkin naapuri Eloveenan Mölli. Eräänä yönä niillä oli konsertti keskellä yötä meidän ikkunan alla. Henrik ja lapset nukkuvat niin sikeästi, etteivät he kuulleet sitä, mutta minun piti nousta ylös petistä keittämään itselleni teetä, että sain uudelleen unen päästä kiinni. Kupponen kuumaa teetä kädessäni, saali harteillani ja vinkkelit jalassani menin hätistämään kissoja naapurin pihalle. Tiedän, etteivät herra ja rouva Eloveena siitä herää, vaikka kissat mouruavat heidän ikkunoiden alla. 

Mölli lähti siitä kotipihalleen päin, mutta Roosa tuli puskemaan minua jalkoihin. 

Ihailin samalla tummaa, kauniisti tuikkivaa tähtitaivasta, kun kisuli kehräsi jalkojani vasten ja teekupistani nousi lämmintä höyryä kasvoilleni. Ehkä olikin hyvä herätä tähän hetkeen. 

Päästin Roosan sisälle, annoin sille vadillisen maitoa ja laitoin pienen maton lämpimän kakluunin viereen, johon se menikin maidon litkimisen jälkeen pesemään itseään. Roosa tuntee maton ennestään, se on nukkunut sen päällä joskus vintillä. Emme vieläkään tiedä, kuka tämän pirteän Roosa-kissan omistaa. Sammutin kynttilän ja menin vielä itsekin peiton alle nukkumaan. 

Seuraavana aamuna laukkukauppias koputti oveemme. En yleensä osta heiltä mitään, mutta tämä kauppias oli jo näin varhain kevät-talvella liikkeellä. Laukkukauppiaat ovat yhtä varma kevään merkki kuin muuttolinnut. 

Hän kaupitteli kynttilöitä, pitsinauhoja, nappeja, Hyvän Emännän Salvaa, suolasirottimia, lusikoita ja muuta pientä tavaraa. Hänellä oli yksi isompi tuote rullalle käärittynä laukussaan; kaunis vihertävä gobeliini, johon oli kudottu puita, koira ja lintuja. 

Tein tällä kertaa poikkeuksen, ja kysyin gobeliinin hintaa. 

Kun kuulin hinnan, sanoin: 'Ei kiitos, se on liian monta taaleria'. 

Olin jo vetämässä ovea kiinni, kun mustapartainen kulkukauppias kiirehti laskemaan hintaa. Hän kertoi saaneensa sen vaihtokaupassa, eikä jaksaisi sitä enää kantaa mukanaan, kun hänellä oli selkävaivoja muutenkin. 

Tingin hintaa siitä vieläkin alemmas ja hetken mietinnän jälkeen kauppias suostui sen tarjoamallani hinnalla myymään. 

Tarkistin gobeliinin, että se oli ehjä ja puhdas. Mietin, onko meidän Ruusulassa sille paikkaa. Kauppias suostui, että sain kokeilla sitä kodissamme. Pyysin hänet istumaan ruokasaliin hetkeksi, kun kokeilin gobeliinia ruokasalin ja salin seiniä vasten.

Kauppias huokaisi helpotuksesta kun sai laskea kassin lattialle ja istahtaa. Kysyin, mistä hän oli kotoisin ja hän vastasi, että Pohjankylästä asti hän oli kävellyt tänne Kukkakylään. Hänellä on Pohjankylässä 11 lasta ja vaimo pienessä torpassa. Pohjankylä on kauimmainen paikka pohjoisessa, missä olen koskaan käynyt. Hämmästyin, että hän oli kävellyt niin pitkän matkan. 

Kutsuin Henrikin yläkerrasta, jossa hän oli kirjoittamassa kirjeitä. Kerroin hänelle kauppiaan pitkästä matkasta ja kysyin, sopiiko Henrikille, että kauppias saa syödä ja levähtää meillä. Henrik halusi tarkistaa itse kauppiaan ensin ja näki hänen vilpittömät silmänsä ja kunnioittavan käytöksensä. 

Henrik sanoi kauppiaalle: 'Kauppias hyvä, lämmitän teille saunan ja sen jälkeen voitte syödä kanssamme, jos se teille sopii. Rouvamme tekee hyvää, lämmintä keittoa, söisimme itse kohta muutenkin'. 

Kauppias: 'Voi kiitos herra, vähän jo väsyttääkin, en ole enää nuori mies, kävelin koko yön ja en ole saanut mitään myytyä kahteen päivään'.

Henrik: 'Mikä on nimenne, jos saan kysyä, herra?'

Kauppias: 'Olen Jaakko Jaakonpoika. Olen Jaakkolan sukua Pohjankylästä, herra. Sukumme tunnetaan hyvin sielläpäin. Olemme kauppiaita monessa polvessa'.

Henrik lähti saman tien saunan lämmitykseen ja minä aloin kuorimaan porkkanoita ja perunoita. Kauppias Jaakkola kävi saunassa ja söimme yhdessä aterian. Lapset ihmettelivät vierasta setää, mutta eivät pelänneet häntä, sillä kauppias kertoi heille tarinoita omista lapsistaan.

Kauppias pyysi, että saisi vielä levähtää saunan lauteilla ja lupasimme toki.

Ostimme häneltä gobeliinin, kynttilöitä ja Hyvän Emännän Salvaa käsilleni. Henrik antoi hänelle vielä myytäväksi piipun, jota hän ei itse käyttänyt. Se oli lahja konsuli Jyllenstiernalta silloin, kun Henrik ylennettiin merikapteeniksi."

Amalia

Gobeliini Ruusulan salissa

Gobeliinista

Ilahduin, kun löytyi verkkokaupasta tämä gobeliini minikoossa. Gobeliini on oikean näköinen, kudottu, ja siinä on hapsut päissä. Ostin myös toisenkin, Art Deco-tyylisen gobeliinin, mutta sen paikkaa nukketalossa en vielä tiedä.

Teippasin maisema-gobeliinin kartongille ja sitten seinään. Mietin hetken, ripustanko sen oikeaan metallitankoon, mutta päätin säästää tangot muuhun käyttöön. Jää nyt siis mielikuvituksen varaan, että gobeliinin takana olisi kuin huomaamaton puutanko. 

Minun mummoni kammarissa oli myös iso gobeliini hetekan yläpuolella, siitä on ehkä jäänyt mieltymys näihin kudonnaisiin, joita nykyisin näkee enää harvoin. Ei sekään gobeliini muistaakseni tangossa riippunut, se oli kai lyöty nauloilla suoraan puuseinään, niin että se riippui yläreunastaan vähän mutkilla. 

Gobeliineja, eli kudottuja seinävaatteita, on ollut Suomessa ainakin jo keskiajalla, esimerkiksi Turun linnassa, kun kuningas Juhana III sitä isännöi. Silloin ne olivat isompia ja näyttävämpiä ja niihin oli kudottuna historiallisia tapahtumia. 

Gobeliinien kuviot voivat olla myös maisemia ja itämaisten tarinoiden kuvakertomuksia, esim. 'Neidon ryöstö' on yksi tunnettu itämainen gobeliinin kuvio, joita on ollut joskus nettikirppiksillä myynnissä. 

Usein gobeliineissa on kuvattuna eläimiä, kuten kauriita tai joutsenia, taustalla niissä häämöttää joskus linnan tornit tai vuoret. Mummoni gobeliinissa oli hirviä ja vihreää maisemaa.

'Heteka' oli ennen rautasänky, jossa oli joustava verkkomainen pohja, jonka päälle laitettiin patja. Ennen patjan sisällä käytettiin olkia, joita mummonikin oli vanhan valokuvan mukaan poimimassa. Aina kun kylkeä nukkuessaan käänsi, heteka natisi.

Jos joku ei tiedä, mitä tarkoittaa Amalian tarinassa 'vinkkelit', niin ne olivat varrelliset huopatossut, joita käytettiin ulkona pakkassäällä. Ennen niissä ei ollut nahkapohjia, kuten nykyisin, ja useimmin ne olivat harmaat. Pohjat olivat huopaa. Vinkkelit kuuluvat talvisiin lapsuusmuistoihini, kuten potkukelkka. 

Muistan myös kulkukauppiaita ja nokikolareita lapsuudestani. Taisi olla sellainen taikauskokin silloin vallalla, että nokikolarin satunnainen näkeminen tiesi onnea. Oli lapsena aina hauskaa nähdä mustunut nokikolari, joka kiipesi tikapuita pitkin katolle. Sadussa, joka kertoo Maija Poppasesta, on myös nokikolari.

Gobeliinit: Mineillen

Ruokasalin tapetit, kalusteet ja muuta uutta

 "23. helmikuuta, maanantai 1852, Ruusulan talossa"

"Henrik ja hänen veljensä Kaarle paperoivat ruokasalin seinät tänään. Jopas se kävi ripeästi! Kaarle toi minulle tuliaisiksi englanninkielisen sanakirjan, jossa on kullanväriset kannet. Hän on kannustanut minua kirjoittamaan kirjaani ja tämä sanakirja on sen tukena. Onpas hän ajattelevainen, mutta hänellä ei ole omaa perhettä, josta huolehtia. Henrik on kannustanut häntä ottamaan hyvän vaimon, mutta Kaarle on aina merellä kalastamassa, eikä käy oikein missään, missä tapaisi mukavia neitejä. 

Leivoimme Emman kanssa pullaa heille ja annoin Kaarlelle myös kotiin viemisiksi pullapitkon. Emma sanoi, että hän haluaa olla isona leipuri niinkuin pappakin. 

Henrik käy neljännesvuosittain konsuli Jyllenstiernan kokouksissa kuulemassa, mistä siellä milloinkin puhutaan. Kokouksissa käy tohtori Wallin, suutari Nikke, puuseppä Hammar, kartanon herra Granholm, pormestari Ticko ja toisinaan myös pastori Liljeroos ja kanttori Wuorela. Yleensä herrat puhuvat siellä kuulemma politiikasta, mutta viime viikolla siellä oli uusi vieras, taidekauppias herra Rufus Ruusuvuori. 

Keskustelu kääntyikin sitten taiteeseen ja taidetta rakastava Henrik seurasi taidekauppiaan kutsua hänen liikkeeseen ja osti sieltä meille taulun. Taulu oli kallis, mutta oikein kaunis. Se kuvaa pianonsoittajaa. Niinpä meillä on nyt uusi taulukin ruokasalissa. Emma muistutti taas, että hän haluaisi pianon ja Henrik piti sitä hyvänä ajatuksena."

Amalia

Tapetoitu ruokasali, jossa myös uusi 'wanha' lautalattia

Auguste Renoirin taulun pienoiskopio

Sanakirja

Tuotteista

Sanakirjan sisältö on oikeasti painettu ja selattava. Yritin tiirata sitä suurennuslasilla, mutta teksti on niin pientä, että vain isot otsikkokirjaimet erottuvat; A,B,C ja niin edelleen. 

Tein ruokasaliin, joka on entinen lasten huone alakerrassa, pahvista ikkunanpuitteet ja kirkaskalvosta ikkunalasit. Tähän huoneeseen tein ruutuikkunat. Pöytäliina on pitsinauhaa. Vielä puuttuu lasten tuolit. 

Hauska yksityiskohta, joka ei nyt kuvassa näy; toisessa tuolissa oli valmiina pieni ruskea tahra, aivan kuin kahvitahra, jota saattaa tuolin pehmusteelle tipahtaa, kun juodaan kahvia hyvässä seurassa. 

Avotakka vaihtoi paikkansa salista tähän huoneeseen.

Pierre-Auguste Renoir (1841-1919) maalasi taulun kahdesta nuoresta neidosta pianon äärellä vuonna 1892, 'Jeunes filles au piano'. Pianoa soittava tyttö on lapsenlapseni näköinen, joka käy oikeasti pianotunneilla. Taulun kuva voisi esittää myös Emmaa ja Markettaa.

Taulu on maalattu tämän tarinan aikakauden jälkeen, mutta kuitenkin 1800-luvulla. Kukkakylässä aika ei ole niin pikkutarkkaa.

Wikipediassa taulua ja taiteilijaa näkee täällä:

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Pierre-Auguste_Renoir_158.jpg

Tapetit, taulu ja sanakirja: FinnAimo, Pöytä ja tuolit: Mineillen
Pitsinauha ja kirkaskalvo: Prisma

Emma sai koulukaverin

 "Helmikuun 14, Valentinin päivä, lauantai. Rakas Päiväkirja"

"Neiti Snellman tuli tapansa mukaan tänään opettamaan Emmaa ja Tomia, mutta hän ei tullut yksin tällä kertaa. Hänen hameensa takaa vilkuili ujosti  tummahiuksinen pikkutyttö, noin Emman ikäinen. 

Neiti Snellman: 'Hyvää huomenta, rouva Armas. Huhhuh, kun on kylmä tuuli tänään ja todella liukasta. Onneksi meillä on potkukelkka, emme sentään liukastuneet. Sopiiko teille hyvä rouva, että opetan Emman ja Tomin lisäksi tätä kilttiä pikkuneitiä teidän kotonanne ? Minulla on kiireinen päivä tänään kotiopetuksissa, ja se helpottaisi päivääni, että neiti Mellin voisi olla samassa opetuksessa mukana'.

Minä: 'Huomenta neiti Snellman. Toki se sopii, tulkaa neiti hyvä salin puolelle opettamaan, niin mahdutte hyvin'. 'Mikäs neiti Mellinin etunimi on?', kysyin ja katsoin pikkuneitiä. 

Neiti Mellin: 'Margaretha, mutta minua sanotaan Marketaksi, rouva', neiti vastasi ja niiasi.

Minä: 'Asutko sinä siinä keltaisessa talossa kirkkomäen takana, jonka pihalla on ankkoja kesäisin?' 

Neiti Mellin: 'Kyllä, rouva, mutta on meillä muitakin eläimiä. Meillä on kanoja ja vuohia ja yksi paksu kissa jolla on pitkät viikset.' Tyttö vapautui ujoudestaan heti, kun sai puhua eläimistä. 'Niin ja neljä valkeaa hevosta ja puhuva papukaija', hän lisäsi innoissaan niin, että ääni kohosi kimeäksi. 

Neiti Snellman: 'Hyvä on neiti Mellin', ja minulle hän sanoi: 'Marketta Mellin on siivo tyttö, eikä häiritse opetusta, jos emme puhu eläimistä', hymyili opettaja ja silitti Marketan kiharia hiuksia.

Tyttöjen ja Tomin koulupäivä alkoi salissa. Emma ja Marketta vilkuilivat toisiaan vähän väliä, mutta Tom vähän ujosteli uutta tyttöä, eikä puhunut mitään. Opetuksen jälkeen tytöt menivät vintille leikkimään ja tutustumaan toisiinsa. Lupasin neiti Snellmannille, että Marketta saa tulla toistekin kotiopetukseen yhtä aikaa. On oikein hyvä, että Emmalla on nyt uusi ystävä." 

Amalia

neidit Marketta Mellin ja Emma Armas

Nukesta

Merimiespuvut olivat 1800-luvun loppupuolella muotia lasten vaatteissa, enimmäkseen pojilla, mutta myös tytöillä. Marketan merihenkiseen asuun kuuluu ihana pliseerattu kiiltävä hame. Puseron sininen etulipare, hihansuiden nauhat ja helman tere ovat sinistä satiinia. Ruskeissa kiharoissa on sininen rusetti. Marketta on kiva pikkuneiti Kukkakylään. 

Hyvää Ystävänpäivää ! ❤

Nukke: Mineillen

Perintöä Amalialle

 "9. helmikuuta 1852, Ruusulassa"

"Rakas päiväkirja, tänään meille tuli yllätysvierailulle minun vanhempani, Antti ja Margareetta Hellstén, jotka asuvat kolmannen pikkujärven takana Mäkikylässä. He lähtivät aikaisin aamulla liikkeelle ja sitä ennen isäni oli jo ehtinyt leipoa meille tuliaisiksi tuoretta leipää. Heillä on leipomossa uusi myyjätär, neiti Anne Ahonlaita, joka pitää leipomoliikettä auki, silloin kun vanhempani ovat jossain käymässä. Isäni on hankkinut uskollisia asiakkaita myös täältä Kukkakylästä. Ehkä olen joskus vähän mainostanut heitä kylän rouville. 

Lapset lauloivat heille uusimpia lastenlauluja, joita neiti Katariina Snellman on opettanut lapsille. Hän on osan lauluista itse säveltänyt. Äitini kehui, että lapset laulavat kauniisti ja he ovat taas kasvaneet pituutta. He toivat meille tuliaisiksi myös kahvia, jota aloin heti keittämään. Ostamme sitä herkkua harvoin itse. Lähetin Emman lainaamaan kermaa naapuriltamme Eloveenalta. 

Oikeastaan vanhemmillani oli erityinen syy käydä kylässä, sillä he toivat minulle iso-isovanhempieni perintöä, jota he eivät itse tarvitse. Kuulemma perintökalut vain pölyttyvät heidän komeroissaan. Sain kahviastiaston ja kaksi muotokuvaa esivanhemmistani. Astiastossa on kultareunat ja kukkakuviot, olen ihan hullaantunut siihen!

Emma myös ihastui kahvikuppeihin, hän pitää kaikesta, missä on kukkien kuvia. Vanhempani eivät ehtineet jäädä kovin pitkäksi aikaa, sillä he veivät vielä Sofialle perinnöksi kirjailtuja pöytäliinoja. He saivat yöpyä Sofian ja Eerikin aitassa ja jatkoivat aamulla matkaansa takaisin kotiin."

Amalia

Amalian perintöastiat

Amalian esivanhempien muotokuvat

Tuotteista

Jos pitäisi valita minitavaroista suloisimmat, aika korkealle sijalle asettuisi nuo pikkupienet posliiniset astiat. Kuinka voi tehdä noin pieniä kukkamaalauksia ? ☕ Kahvikupit ovat pikkurillinpään kokoisia. Sokeriastiassa ja kannussa on irralliset kannet. Astiasto on neljälle ja myös kermanekka kuuluu siihen. Taulut ovat peukalonpään kokoisia ja pienestä koosta huolimatta varsin tarkkoja. Ilmeisesti ne ovat minikopioita oikeista historiallisista maalauksista.

Astiat ja taulut: Huuto.net

Lastenhuone muutti vintille nukketalossa

 "23. tammikuuta 1852 Ruusulassa"

"Rakas päiväkirja, lastenhuone sisustettiin nyt vintille, kun Tim tapasi livahtaa ulos alakerran huoneesta ilman lupaa. Huone on nyt pienempi, mutta kotoisa. Kerrossänky piti levittää kahdeksi sängyksi, kun huoneen korkeus ei sille riittänyt. Vintille pitää tehdä joskus uusi matto. En ehdi muuta kirjoittaa, pitää lähteä tohtorin talossa käymään, kun ihoa kirvelee. Jos tohtorilla olisi siihen salvaa. Amalia"

Emman sänky vintillä, katossa dc-fixiä

Timin ja Tomin sängyt vintillä

Klaffilipasto ja vaatekaappi ovat taas kammarissa.
Amalia voi nyt kirjoittaa kirjaansa kammarin rauhassa, ja myös Henrik laulujensa sanoja ja runoja.

Tämä kuva on lisätty artikkeliin 31.1. Jeesus-taulu on nyt kammarissa.

Tämä kuva vinttihuoneesta on lisätty artikkeliin 31.1.
Poikien sängyt ovat nyt eri suuntaan.
Ahdasta, mutta kotoisaa. Järjestys voi vielä muuttua.

Uutta nukkekotiin ja Anna Amalian huilumusiikkia

"14. tammikuuta 1852"

"Rakas Päiväkirja, joulu meni ja uusi vuosi tuli. Tein uuden vuoden lupauksen, että saan tänä vuonna kirjani valmiiksi. Henrik on kovasti kannustanut siinä ja vahtinut lapsia sillä aikaa, kun kirjoitan. Yllättäen myös Henrikin veli Kaarle on kannustanut minua. Kaarle! Ikuinen vanhapoika, joka rakastaa vain suolaisia merituulia ja suuria kalasaaliita! Enpä olisi uskonut, että hän olisi niin vapaamielinen, että kannustaisi naista kirjoittamaan kirjaa. En ole kertonut kirjoittamisesta muille, en edes siskolleni Sofialle vielä.

Kirjan kirjoittamisen myötä olen tarkkaillut ihmisiä ja ympäristöä uusin silmin. Jokaisen ihmisen elämässä olisi jotain aineksia kirjan tarinoiksi. Olen vähän ottanut mallia kirjan roolihahmoihin elävistä ihmisistä, mutta en niin paljon, että se olisi tunkeilevaa, tai tunnistettavaa. Olen tarkkaillut säätä ja kaikkea muuta ympärillä aistittavaa, sillä tarkoituksella kuinka siitä kirjoittaisin. Se on rikastuttanut elämää. Kuinka pienestä onkaan elämän rikkaus lopultakin kiinni, että vain avaa aistinsa huomaamaan kauneutta ympärillään.

Ostimme Henrikin kanssa uuden ison maton ja tuolin saliin. Vielä puuttuu paljon kodista, mutta vähitellen sisustamme sitä. Ensimmäinen vieras, joka istahti uuteen tuoliimme, oli pastori Liljeroos, joka opetti taas englantia minulle ja Sofialle, nyt vaihteeksi täällä Ruusulassa. Tuoli sai kestävyyskoetuksen ison pastorin alla, mutta hyvin näytti tuoli kestävän, vaikka siro tuoli onkin. Puuseppä Hammarin tekemät mööpelit ovat kyllä olleet kestäviä. 

Henrik on säveltänyt paljon viime aikoina, mutta hän kaipaisi soittimia lisää. Nyt hänellä on lainassa Granholmin kartanolta viulu, josta hän ei ole kovin innostunut soittimena. Viulun ääni on kaihoisa ja Henrik pitää keveistä tunnelmista musiikissa. Ehdotin hänelle poikkihuilua, ja Henrik tuhahti siihen: 'Se on naisten soitin!' Ei kyllä minun mielestäni ole vain naisten soitin, mutta en väittänyt vastaan. Olen kuullut Anna Amalian säveltämiä huilusonaatteja joskus kartanon juhlissa ja mielestäni ne ovat ylen kauniita. Se musiikki vie ajatukset jonnekin romanttisen linnan puutarhoihin vihreiden lehvien alle. 

Täytyy lähteä nyt postikonttoriin, jos olisi tullut postia. Toivottavasti rouva Justiina Junno ei nyt tällä kertaa juoruile kylän ihmisistä, on vähän kiusallista kuunnella niitä, kun itse ei haluaisi osallistua siihen. Kerran rouva Justiinan juttua tuli niin paljon, että se ei loppunut vaikka kävelin jo ulos postikonttorin ovesta. Yhden kirjeenkin lähettäminen vie aikaa aina mahdottomasti."

Amalia

Uusi iso matto ja käsinojaton tuoli salissa

Tarvikkeet

Olisin ostanut toisen käsinojallisen tuolin, mutta ei ollut niitä enää roosan värisellä kankaalla. Tässäkin tuolissa on roosa vakosamettiverhoilu, joka on vähän tummempi sävyltään kuin nuo muut kalusteet. Ei haittaa, tuoli on kyllä nätti. Matto on kaupan suurinta kokoa ja kokoaa hyvin kalusteet yhteen. Sininen posliinimaljakko ja tekokukat ovat vanhoja, ne olivat ennen Barbien talossa.

Anna Amaliasta

Alla on linkit YouTube videoihin, Anna Amalian musiikkia:

https://youtu.be/-pZPMY54XJ8

https://youtu.be/dZqq6OeV3qk

Anna Amalia di Hohenzollern (1723-1787) oli preussilainen prinsessa joka avioitui salaa vuonna 1743 seikkailullisen paroni Friedrich von der Trenckin kanssa. Paronin seikkailut inspiroivat Victor Hugoa ja Voltairea oopperoissa. Raskauden näkyessä salainen avioliitto paljastui. Anna Amalian veli Frederick II määräsi prinsessan Quedlinburgin luostariin ja perui liiton, sekä vangitsi paronin 10 vuodeksi, jonka aikana pari kirjoitteli kirjeitä toisilleen. Siihen aikaan oli tyypillistä lähettää aatelisnaisia luostariin, jos kosijat eivät olleet suvun mieleen. Anna Amaliasta tuli luostarissa abbedissa. Hän oli taitava soittaja ja säveltäjä. Oheisessa muotokuvamaalauksessa on ilmeisesti viitattu hänen raskauteensa, koska on maalattu yksi nappi auki. Ennen jotkut taidemaalarit kätkivät maalauksiin vinkkejä mallin elämästä. Tarina ei kerro, kasvoiko myös lapsi luostarissa, mutta sekään ei ollut epätavallista siihen aikaan.

On ollut myös toinen Anna Amalia (1739-1807), joka oli saksalainen prinsessa ja avioliiton kautta herttuatar, Herzogin Anna Amalia von Braunschweig-Wolfenbûttel. Nämä Annat voi ehkä sekoittaa keskenään, mutta hän oli eri näköinen muotokuvamaalauksissa. Hänkin oli musikaalinen. 

Anna Amalia di Hohenzollern, kuva: Wikipedia, public domain

Matto ja tuoli: Minimaailma

Jouluaatto Ruusulan nukkekodissa

 "Rakas Päiväkirja, 24. joulukuuta 1851"

"Jouluaatto on sujunut rauhallisesti. Valmistin ja söimme jouluaterian ja lapsetkin söivät lanttulaatikkoa, Tom otti sitä jopa lisää. Henrik luki meille Raamatusta jouluevankeliumia ja lauloimme joululauluja. Kissat Roosa ja Mölli saivat kermaa ja ne nuuhkivat lahjapaketteja uteliaana, mutta livahtivat pian vintille, mistä on tullut niiden vakituinen nukkumapaikka.

Tim sai lahjaksi oman ruskean nallen ja Emma oli siitä helpottunut, sillä Nuppu pehmokoira oli kokenut kovia Timin leikeissä ja olin siitä syystä joutunut ompelemaan sille korvan uudelleen kiinni. Henrik antoi minulle lahjaksi ihanan kukkataulun ja hän ripusti sen heti salin seinään. Emma ilahtui uudesta peitosta ja tyynystä ja halusi mennä heti päiväunille uuden peiton alle, Nuppu kainalossaan. Tom ja Henrik saivat lahjaksi valmistamiani suklaakaramelleja ja sukkia. 

Huomenna käymme vierailulla ensin Henrikin ja sitten minun vanhempien luona. Sofian perhe tulee meidän mukana myös. Emma saa pitkästä aikaa leikkiä siellä serkkujensa Lotan ja Birgitan kanssa. 

Joulurauha julistetaan huomenna torilla, johon on tuotu iso kuusi Metsäkylästä. Ehkä katsomme sen ennen kuin menemme kyläilemään. 

Kanttori Wuorelan laulava perhe taitaa laulaa torilla joululauluja, kuten aina ennenkin.

Pormestari Polli Ticko pitää puheen, mutta toivottavasti ei niin pitkää puhetta kuin viime vuonna. Silloin meillä oli varpaat jäässä sitä kuunnellessa ja kaikilla kuulijoilla oli nenät punaisina. Lämmin kaakao tuli sitten tarpeeseen, jota pastorin vaimo Eveliina Liljeroos tarjoili ja hän tarjoili myös taitavasti koristeltuja piparkakkuja, joissa oli lumitähtien kuvia. Pastori ja Eveliina-rouva jakavat villalapasia ja kaulaliinoja lapsiperheille joka joulu. Kylän rouvat ovat ne neuloneet. Tammikuussa niitä iloisen värisiä kaulaliinoja sitten näkyy lapsilla, kun he laskevat lumista Kirkkomäkeä alas, kuka suksillaan, kuka ahkioillaan. 

Henrik sytytti juuri pihavalot ja pieni pupu siellä loikki taas pihallamme. Lapset antoivat sille nimeksi Pupu Pupunen.

Kaikki hyvin Ruusulassa tänäkin jouluna."

Amalia ❤

Lahjojen availua Ruusulassa; Amalia, Tim, Tom, Henrik, Mölli ja Roosa

Emma ja Nuppu päiväunilla uusissa petivaatteissa

Timin uusi nalle

Tomin lahjapaketti

Uusi taulu, Henrikin lahja Amalialle

Pupu Pupunen

Ruusulan iso ulkokuusi

Hyvää Joulua ja Onnea Uudelle Vuodelle 2023 

tv. Mummu Pirkanmaalta

Ruusulan nukkekotiin peitto ja tyyny

 "Kukkakylässä 8. joulukuuta 1851"

"Anteeksi Päiväkirja, kun en ole ehtinyt kirjoittaa pitkään aikaan.."

"Elämästä tuli kiireisempää, kun aloitin englannin kielen opiskelun pappilassa ompeluseuran kokoontumisten lisäksi ja lapset, ruoka ja koti pitää (tai saa) hoitaa myös. Iltaisin, kun lapset ovat jo nukahtaneet, olen yrittänyt kirjoittaa kirjaa, jota Henrik kehoitti minua tekemään. Kirjoitan sen ensin suomen kielellä, ehkä sitten pastori Liljeroos suostuu sen kääntämään englanniksi.

Aiheen keksiminen on vaikeaa ! En halua kirjoittaa omasta elämästäni kuitenkaan, eihän minulle niin paljoa tapahdu. Kynttilänvalossa kirjoittaminen on silmille vähän rasittavaa, mutta olen siitä innoissani, sillä se on jotain omaa tekemistä. Lapset ja Henrik ovat kuitenkin tärkeintä minulle.

Peilipöydästä on ollut suuri apu, sillä saan kampauksen kuntoon nopeammin kun on iso peili ja lisäksi pieni käsipeili, jolla voi katsoa kampausta takaa. Kasvot pesemme sen äärellä aamuisin vedellä ja ihanalla laventelisaippualla, jonka tuoksu jää iholle. Iltaisin käymme saunassa muutaman kerran viikossa. Lämmitän kasvojen pesuveden aina ennen muiden heräämistä. Näissä pikkuaskareissa piika olisi hyvä olla talossa, mutta sitä harkitsemme ehkä ensi vuonna.

Amalia laittaa hiuksiaan

Emma on toivonut uutta peittoa ja tyynyä joululahjaksi. Niinpä ompelin ne  puuvillakankaasta, joka ennen oli kammarin verhona jonkun aikaa. Ihan hyvä kangas, eiväthän verhot kulu. Sofian kaupasta ostin pitsiä niihin. Ompelin tyynyn, peiton ja myös aluslakanan valkoisesta puuvillasta ompelukerhossa. Kokeilin niitä Emman sänkyyn kun Emma ja Tom olivat kotiopetuksessa ja Tim pihalla leikkimässä. Huomasin, että myös päiväpeittoa pitää vähän suurentaa. 

Amalia kokeilee petivaatteita sänkyyn

Emman uudet petivaatteet

Virkkasin päiväpeittoon uusia kerroksia sivuille ja jalkopäätyyn, nyt se peittää uudet petivaatteet. 

Emman päiväpeitto ja tyyny

Ihana talvipäivä on ollut tänään, pakkashanki kimaltelee kuin iltapuku. Saimme kutsun kartanon joulumyyjäisiin ja käymme siellä varmasti, se on aina mielenkiintoinen tapahtuma ja siellä tarjotaan joka vuosi glögiä, mistä erityisesti Henrik pitää."

Amalia

Kielikurssia ja kirjallisuutta nukkeperheessä

"22. lokakuuta 1851, keskiviikko, Seweruksen nimipäivä"

"Pastori Liljeroosin opetus on ollut hauskaa. Me olemme Sofian kanssa oppineet jo muutamia englanninkielisiä lauseita. Joskus lausumme joitain sanoja hassusti ja pastorin iso vatsa alkaa hytkyä, kuin häntä vähän naurattaisi, mutta hän ei raaski nauraa meille ääneen. Joskus käymme pastorin opetuksen jälkeen Sofian kanssa teellä pastorin vaimon Eveliinan keittiössä. Hän kattaa meille tuoretta pullaa ja kuumaa teetä pöytään, kirjaillun pöytäliinan päälle. Eveliina-rouvalla on myös oma keittiöpiika, mutta silloin kun käymme siellä, hän tekee kaiken itse. 

Eräänä päivänä kun tulin pappilasta kotiin, huomasin salin pöydällä kaksi englanninkielistä kirjaa. Sydän ihan hypähti, kun näin ne, sillä olin kuullut Jane Austenin kirjoista Eveliina-rouvalta. Kukaan muu ei osaa niitä lukea kuin hän ja hänen naimaton sisarensa Maveliina. Kukkakylässä ei ole ennen ollut kieliopetusta aikuisille, me olemme Sofian kanssa ensimmäiset. 

Amalia ihastuu uusiin kirjoihin

Kysyin Henrikiltä: 'Mistä olet löytänyt nuo kirjat?'

Henrik vastasi: 'Kauppalaivasta ne ostin, sinulle kannustimeksi englanninkielen harjoitteluun. Olen kuullut, että nuo kirjat ovat naisten mieleen Englannissa'.

Minä: 'Kiitos paljon, mutta viimeksi kauppalaivassa ei ollut näitä kirjoja'.

Henrik vastasi: 'Ostin ne Lyypekin satamasta'.

Minä: 'Siitähän on jo aikaa kun siellä asti purjehditte?'

Henrik: 'Niin..onhan siitä aikaa.'

Minä: 'Oletko kauankin suunnitellut minun kieliopintojani?'

Henrik vastasi hymyillen: 'No, ehkä vuoden ajan olen sitä miettinyt'.

Minua vähän hymyilytti, Henrik osaa aina ajatella pitkälle, mutta hyvin hän oli pitänyt suunnitelmat minulta piilossa.

Kysyin: 'Mitä muuta olet minulle suunnitellut, jos saan kysyä ?'

Henrik: 'Mietin, jos sinä vaikka kirjoittaisit englanninkielisen kirjan'.

Menin ihan sanattomaksi ja ajattelin, että Henrik yliarvioi minua nyt liikaa. Mutta en sanonut sitä, vaan laitoin takkaan tulen ja selailimme yhdessä noita ihania uusia kirjoja. Lapsetkin tulivat kohta sisälle pihalta posket punaisina. Laitoin meille kuumaa mehua ja ruisleipää ja istuimme koko perhe hiljaa pöydässä, kynttilän valossa mutustellen. Päässäni pyöri tuhansia ajatuksia omasta kirjasta ja englanninkielen sanoista."

Amalia

Kirjoista

Jane Austen oli englantilainen kirjailija, joka eli vuosina 1775-1817. Hän kirjoitti kuusi romaania, joissa hän kuvasi englantilaista keskiluokkaa huumorilla. Hän ei mennyt koskaan naimisiin. Teos Sanditon jäi hänellä kesken vuonna 1817 ja joku toinen kirjoitti sen loppuun.
Nämä miniatyyrikirjat ovat Emma ja Mansfield Park (Kasvattitytön tarina). Alkuperäisissä kirjoissa Jane Austenin aikaan ei ollut värikkäitä paperikansia kuten näissä, eikä tietenkään viivakoodia takasivulla. Kirjat eivät oikeasti avaudu.

Suomessa ei Amalian aikaan vuonna 1851 ollut romaanikirjallisuutta, ensimmäiset suomenkieliset kirjat olivat Raamattu (Biblia; se on Coco Pyhä Raamattu Suomexi 1642) ja Aapinen (ABCkiria), jonka Mikael Agricola julkaisi vuonna 1543. 

Aleksis Kiven romaani Seitsemän veljestä julkaistiin vuonna 1873. Se oli ensimmäisiä suomenkielisiä romaaneja, sitä ennen oli ilmestynyt Karl Jakob Gummeruksen 'Ylhäiset ja alhaiset' jatkokertomuksena. 

Elias Lönnrotin keräämä ja toimittama suomalais-karjalainen kansanrunojen kokoelma 'Vanha Kalevala' ilmestyi vuonna 1835 ja 'Uusi Kalevala' vuonna 1849. Kalevala on Suomen kansalliseepos. Sukututkimuksessa löytyi erään avioliiton kautta linkki erääseen sukuun ja mieheen, joka asui Laukon kartanossa ja hänen kotiopettajansa oli Elias Lönnrot, joka päiväsi kartanossa silloin Kalevalan. Historia on mielenkiintoista. 

Lähde: Wikipedia

Jane Austen sisarensa
Cassandran piirtämänä
- Public Domain -

Miniatyyrikirjat: Huuto.net