Amalian päiväkirja; Kiirettä on pitänyt

"25. helmikuuta, perjantaina Kukkakylässä. 

Rakas päiväkirja, kiirettä on ollut viime aikoina. 

Lapset ovat harjoitelleet neiti Snellmanin johdolla näytelmää, ja olen ollut siinä lapsia kannustamassa. Näytelmä esitetään tohtori Frans Wallinin talossa kuun vaihteessa, kun on heidän tyttärensä Reginan syntymäpäivä. 

Hiukan kommelluksia on sattunut harjoituksissa; Tim kompastui ja näytelmän vesisaavi kaatui ja lattialla olleet matot kastuivat. Tom hukkasi näytelmässä käytetyn aitan avaimen ja emme ole päässeet aittaan vähään aikaan hakemaan sieltä tarpeitamme. 

Emmalla on sujunut näytelmän laulun harjoitukset hyvin, mutta hän ei haluaisi pukea näytelmän asua ylleen, joka on raskas pitkä samettimekko, jossa on isot puhvihihat. Emma sanoo, että hihat estävät häntä liikuttamasta käsiä ja käsivarret mekossa sojottavat hassusti sivuille päin isojen puhvien takia. Mekossa on myös hankalaa kääntyä, koska siinä on laahus. Neiti Snellman sanoi, että sitä mekkoa on aina ennenkin käytetty tässä näytelmässä, eikä muuta mekkoa ole nyt tilalle. Lupasin ommella mekkoa vähän paremmin istuvaksi ja olen sitä nyt tehnyt jo kolmena päivänä. Emme pääse hakemaan aitasta pitsikangasta, jota olisin käyttänyt mekon miehustaan ja joudun keksimään siihen nyt jotain muuta. 

Sitten sattui vielä niin, että neiti Snellman sairastui ja hänen oli jäätävä kotiin lepäämään. Olemme harjoitelleet näytelmää minun ja pastorin rouvan Eveliina Liljeroosin avustuksella. Lapset ovat kyllä innoissaan siitä ja sehän on pääasia. 

Viime viikolla ompeluseurassa koin sellaista kummaa, että kun astuin sisään rouva Brodén taloon, minua tuijotettiin siellä pitkään. Kaikki ompeluseuran naiset tuijottivat minua herkeämättä, mutta eivät sanoneet mitään. Joku heistä vähän hymyilikin salaperäisesti. 

- 'Onko teillä jotakin asiaa minulle?' - kysyin naisilta.

- 'Oletteko rouva Armas nähneet sekatavarakaupan ikkunassa jotain mielenkiintoista?' - kysyi kanttorin rouva Gunilla Wuorela.

- 'En ole, sehän on uusi kauppa, en ole siellä vielä käynytkään. Sehän on Omenakadulla, vai kuinka?' - vastasin.

- 'Kyllä vain, käykääpä katsomassa sitä erinomaista herra Huuskon sekatavarakauppaa, jossa myydään kaikenlaista tarpeellista.' - vastasi rouva Wuorela ja hymyili arvoituksellisesti.

- No mahtaapa olla jännä kauppa, kun kaikki olivat niin suut messingillä ja silmät vilkkuen puhuivat siitä, ajattelin silloin. Vielä kotiin lähtiessäni Eveliina Liljeroosin sisar, neiti Maveliina Siniluoto, muistutti minua käymään uudessa  sekatavarakaupassa. Kävelin sitten saman tien Omenakadun kautta kotiin. 

Herra Huuskon sekatavarakauppa näkyi olevan keltaisessa puutalossa, ja sen ovi avautuu kadulta suoraan kauppaan parin portaan jälkeen. Ruutuikkunasta oli tehty näyteikkuna, jossa oli näytillä kirjailtuja nenäliinoja, hansikkaita, päivänvarjoja, jotain miesten työkaluja ja tulitikkuja. Sitten huomasin näyteikkunassa jotain, minkä vuoksi sydämeni hypähti kurkkuun asti. Pienessä pystytelineessä oli esillä kirja nimeltään 'Rouva Riipisen viisaudenhammas'. Kirjailijan nimenä oli kannessa Amalia Armas! Minun kirjani siinä komeili ja oikealla nimelläni! Sanoin silloin marraskuussa painotalo 'William Wicerzius ja Poika'- omistajalle, että käytettäisiin kirjailijan salanimenä Herra Harmaja! Nyt kaikki tietävät että kirjoitin tuon kirjan! En tiennyt mitä ajatella siitä ja kiiruhdin pian kotiin. 

Henrik on vain mielissään, että hänen vaimonsa on nyt oikea kirjailija. Häntä oli taputeltu selkään tästä asiasta porvarien killassa juuri tänään ja kehuttu minua 'eteväksi rouvaksi'. Olin varmaankin silmät pyöreinä, kun ajattelin, kuinka moni jo tiesi tästä asiasta. Henrik sanoi, että kartanon rouva Gertrud Granholm tuli häntä vastaan kahden tyttärensä kanssa ja hän lähetti minulle terveisiä, että hän järjestää minua varten pienet kutsut kirjan kunniaksi. 

Kaikki tapahtuu nyt liian nopeasti! Juuri tätä hössötystä en halunnut, siksi ehdotin kirjailijan nimeksi salanimeä. Halusin vain kirjoittaa kirjan, mutta en halunnut saada huomiota itselleni. Onneksi kukaan ei ole vielä arvostellut kirjaa. Sekin vielä on edessä, kun ihmiset lukevat sen! Tulevatko he arvostelemaan sitä tänne meidän kotiin saakka?! Ja mitä ihmiset ajattelevat siitä, että nainen on kirjoittanut kirjan? Minua ihan huimaa tämä kaikki."

Amalia