Tervetuloa !

Tervetuloa! Täällä sisustetaan kahta 1:12 nukketaloa. Nukke-Amalian "historiallista päiväkirjaa" voi lukea aika ajoin. Mineily on aikuisten harrastus, miniatyyriesineet ja päiväkirjan tarinat sopivat noin yli 14-vuotiaille. Pienemmille lapsille voi lukea Ystäväkirjan runoja. Joissakin postauksissa on myös kuvia oikeasta suomalaisesta luonnosta tai kaupunkikohteista.

19. toukokuuta 2024

Sekametelisoppa, apuva!

Armadan pieni keittiö tuottaa päänvaivaa. Tekee mieli jo huutaa kuin James Potkukelkka: apuva!

Aikaisempi talon omistaja on tehnyt huoneelle mielenkiintoisia remontteja. Peräosassa on valkoiset kaakeliseinät, etuosassa on ollut sinivalkoinen kaakeli, jonka päälle on liimattu ruskeat mosaiikit, jotka ovat jättäneet reunoista sinivalkoista näkyviin. Peräosassa oli tumma puulattia ja etuosassa oli punainen lattia alun perin. Poistin puulattian ja maalasin tilalle lattiapaperin aiemmin, mutta nyt tein muutoksia.

Ostin ison pussillisen Bilteman puutikkuja ja päällystin tikuilla lattian ja tein niillä myös listoja seiniin. Vielä jäi ongelmaksi oven ympärystä. Bilteman tikut ovat aika paksuja ja leveitä, eli keittiön lattia on nyt aika rouhea muihin huoneisiin nähden, joissa on ohuet paperilattiat. Huoh! Onneksi tikut saa vielä irti, jos keksin jonkin muun ratkaisun. Mosaiikkia ei saa irti millään.

Tarkastelen asiaa uudestaan sitten, kun tulee kalusteita keittiöön, mutta nyt keittiö ei näytä siltä, mitä ajattelin. Aina ei voi onnistua. Miltä tämä huone nyt näyttää, ehkä varastolta ? Minulla on vielä yksi idea kokeilematta, mutta katsotaan, onnistuuko se ja löydänkö siihen materiaalia. Toivottavasti ei tämän takia tarvitse taloa vaihtaa, taas.


Puutikuista lattia.

Jatkoa 20. toukokuuta

Keittiöstä tulee Ulla-neidin valtakunta ja hän sovitti lattialle jo mattoa. Oven ympärystä on nyt myös listoitettu ja sininen kaakelitapetti piilotettu miten kuten. Paljon listoja piti laittaa pitkin ja poikin, sahailin niitä mittoihinsa vanhalla pikkusahalla, jonka terä on jo parhaat päivänsä nähnyt. Tämä on nyt vähän rustiikki keittiö 😄 mutta kalusteiden kanssa pitää vielä se sovittaa, käykö se näin, vai eikö se käy näin.



Matto on lattialla, puuttuu vielä kalusteet ja kattilat, että Ulla pääsee mielipuuhaansa, kokkaamaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kivat kommentit piristävät päivää :)