Tervetuloa !

Tervetuloa! Täällä sisustetaan vähitellen kahta 1:12 nukketaloa. Nukke-Amalian "historiallista päiväkirjaa" voi lukea aika ajoin. Mineily on aikuisten harrastus, miniatyyriesineet ja päiväkirjan tarinat sopivat noin yli 14-vuotiaille. Pienemmille lapsille voi lukea Ystäväkirjan runoja.

12. lokakuuta 2023

Willa Helmen keittiön lattia vesiväreillä

Willa Helmen pienessä keittiössä on kiinteät rappuset, joiden alle ei mahdu askartelutikuista tehty lattia. Rappujen alta voi liu'uttaa korkeintaan paperin. Siispä tein lattian paperista. 

Maalasin vesiväreillä ja piirsin puukynillä raitoja vesiväripaperille samalla teippitekniikalla kuin tein keittiön tapetit. Päällystin lattiapaperin kirkkaalla kontaktimuovilla, joka antaa lattiaan vähän kiiltoa ja suojaa värejä. Itse tehden saa haluamansa sävyn lattiaan.

Tein jo aiemmin peräseinälle kahvitikuista puolipaneelin, jonka maalasin valkoisella akryylimaalilla. Se tulee aika lailla jäämään kalusteiden taakse, sitten kun sellaiset hankin. 

Jäätelötikuista tein keittiöön jalkalistat. Vielä puuttuu tämän pikkukyökin pintaremontista oven ja ikkunoiden karmit ja ehkä kattolistat. Erkkeri sai jo ikkunoihin kalvot eli 'lasit'.


Willa Helmen keittiön uusi lattia.

Erkkerin uusi lattia. Ikkunakoriste on kaulakoru, tyttären tuliainen Italiasta.

Keittiö näyttää nyt raikkaan puhtoiselta, ehkä luonnossa vähän paremmalta kuin kuvissa.

Erkkerin kuva on otettu lampun valossa ja on siksi eri sävyinen kuin keittiön kuva.

🎂🍳🍲🍰


2 kommenttia:

  1. I love your clever use of the paper and the film! The kitchen and bay area look so pretty in the blue tones!

    VastaaPoista
  2. Thanks Jodi :) I wish it were just as easy to renovate a real kitchen. Maybe I'll move to Willa.

    VastaaPoista

Kivat kommentit piristävät päivää :)