Tervetuloa !

Tervetuloa! Täällä sisustetaan vähitellen kahta 1:12 nukketaloa. Nukke-Amalian "historiallista päiväkirjaa" voi lukea aika ajoin. Mineily on aikuisten harrastus, miniatyyriesineet ja päiväkirjan tarinat sopivat noin yli 14-vuotiaille. Pienemmille lapsille voi lukea Ystäväkirjan runoja.

Nimipäivä


29.3. Nimipäiväonnittelut kaikille, joiden nimi on Jouni, Joni tai Joonas!

4. maaliskuuta 2023

Kaakeliuuni itse tehden - olipa kivaa puuhaa !

Ostin palan kaakelipaperia ja tein siitä kaakeliuunin Ruusulaan.

Tarvikkeet; Kaakelipaperi, kierrätyskartonki, musta askartelupaperi, metallinappi, bambusukkapuikon pätkä, puuhelmi, 2-puolinen teippi, tavallinen kirkas teippi, liimaa, kulta- ja hopeatussit, kuviosakset, tavalliset sakset ja iso neula.

KAAKELIN KUVIOIDEN KOHDISTUS

Tein uunia niin innokkaasti, etten huomannut kohdistaa kuvioita keskelle uunia, eli oikeassa laidassa näkyy kuvioista puolikkaat. Kuvioiden kohdistaminen kannattaa huomioida ihan ensiksi seuraavalla kerralla. Keskityin vain käyttämään koko paperin, että sain tehtyä ison uunin, niinkuin tuon tyyppiset uunit yleensä ovat. Kaakelipaperi ei ollut huoneen korkuinen ja leikkasin paperin leveyssuunnasta kaksi kappaletta uunin yläosaan. Ne istuvat kuvioon hyvin.

MUSTA PAPERI SISÄPUOLELLE

Käytin kiinnityksiin 2-puolista teippiä. Kiinnitin kaakelipaperin ensin kierrätyskartonkiin ja uunin sisäpuolelle tausta- ja sivuseiniin teippasin mustaa askartelupaperia ja sitä samaa myös luukkujen sisäpuolelle ja taustaseinän ulkopuolelle, vaikka tausta ei sieltä mihinkään näykään. Taitoin paperin ja kartongin niin, että uunin sivuille jäi kaksi riviä kaakeliruutuja.

LUUKUT METALLITUSSEILLA JA KUVIOSAKSILLA

Luukut tein myös ohuesta kierrätyskartongista, joka oli ennen tuotepakkauksen tukipahvia. Leikkasin kuviosaksilla päällimmäiset luukkujen  koristekappaleet ja niihin tavallisilla saksilla kulmikkaat nupit kartongista. Väritin luukkujen osat hopea- ja kultatusseilla ennen yhteenkiinnitystä. Väritin luukkujen sisäpintaa hopealla epätasaisesti, että mustaakin jäi näkyviin, eli se kuvaa nokeentunutta luukkua. Teippasin toisen luukun kiinni, toisen jätin auki. Tein myös kartongista kapeat kaistaleet uunin aukon ympärille ja väritin ne hopeatussilla.

ILMANOTTOAUKKO METALLINAPISTA

Tein uunin yläosaan ilmanottoaukon. Sattumalta oli yksi tuollainen vanha metallinappi laatikossa, joka käy hyvin tuohon uuniin. Puhkaisin reiän uuniin isolla neulalla ja saksilla, ja työnsin napin kannan siitä läpi. Kiinnitin nurjalta teipillä. Ei tuo ole välttämätön olla, mutta nappi sattui siihen sopimaan.

PELLIN SÄÄTÄJÄ BAMBUPUIKOSTA JA PUUHELMESTÄ

Pellin säätäjän uunin yläosaan tein bambuisen sukkapuikon pätkästä, johon kiinnitin puuhelmen liimalla. Väritin varren hopeatussilla. Reiän uuniin sitä varten tein isolla neulalla ja varsi istuu siinä nyt napakasti.

UUNIN KATTO JA POHJA KARTONGISTA

Kiinnitin kierrätyspahvista uunille katon teipillä, sattui olemaan tumman keltaista kartonkia. Se ei ole välttämätön korkeassa uunissa. Uunin pohjan tein myös kartongista ja sisäpuolen vuorasin mustalla paperilla. Kiinnitin pohjakappaleen vain takareunasta uuniin tavallisella teipillä, että pohjan voi avata, jos haluaa myöhemmin lisätä sinne valoja, takkapuita, hiillosta, tms. Pohjan kartonkiin leikkasin jo aluksi uunin eduspeltiä kuvaavan lipareen, jonka väritin kultatussilla. Se voisi olla leveämpikin ja vaihtoehtoisesti myös hopean värinen.

En huomannut ottaa tekovaiheista kuvia, olin niin innoissani tästä askartelusta. 😄 Juuri kun se oli valmis, huomasin, että kuviot eivät olleetkaan tasan keskellä. Raah ! Vähän turhauttavaa, mutta ehkä silmä tottuu .. tai teen joskus uuden uunin. Kivaa oli tehdä ja aikaa siihen meni. Kaakelin väri sopii noihin verhoihin ihan prikulleen ja se kiiltää, kuten oikea kaakeli. Eikä maksanut paljon mitään. 


Ruusulan uusi kakluuni eli kaakeliuuni 🔥 jee


Kaakelipaperi: Huuto.net

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kivat kommentit piristävät päivää :)